Kesä ja loppuraskaus ☀️
Aurinkoisia terveisiä täältä meiltä ☀️
Kesä on nyt tarjonnut parastaan ja olen saanut tehdä vielä todella paljon ihania ja rakkaita asioita yhdessä perheen ja ystäviemme kanssa ennen tulevan pienokaisen syntymää.
Ollaan todella saatu nauttia upeista ilmoista ja käyty yhdessä Oulun taajuudella monissa kivoissa paikoissa. Nyt on ollutkin pitkästä aikaa kesä jolloin emme matkustaneet Oulua kauemmas ja se on oikeastaan ollut varmasti nyt raskauden kannalta helpompaa ettei tule pitkiä aikoja istumista autossa tai junassa. Toki rakastan matkustamista ja Suomessa on kesällä niin paljon upeita nähtävyyksiä, että niiden suhteen suunnittelen jo tulevaa kesää ja mihin reissaamme kun pääsemme taas normaalisti kulkemaan. Syy tosiaan miksi emme reissaa tänä kesänä on se, että synnytys voi olla todella nopea oman tilanteeni vuoksi ja on turha ottaa enempää riskejä, että synnyttäisin pahimmillaan keskelle ei mitään esimerkiksi autoon.
Mila on nauttinut todella siitä, että meillä on ollut paljon yhteistä aikaa ja olemme yrittäneet pyhittää sitä mahdollisimman paljon hänelle vielä ennen vauvan syntymää sillä nämä hetket ovat meille ainutlaatuisia. Pian meitä on neljä ja se muuttaa pysyvästi myös Milan elämää. On tärkeää, että Mila saa tuntea kuinka rakastamme häntä niin paljon.
Myös se on ollut niin mukava huomata, että meillä on käynyt paljon rakkaita ihmisiä kylässä ja olemme saaneet nauttia heidän kanssa kiireettömästä yhteisestä ajasta.
Tämän kesän ehdottomasti top 10 perheen kanssa on ollut:
🌼Yhteinen aika ystävien kanssa
🌼Grillaaminen
🌼Ulkona vietetty aika puistossa/ kotipihalla ja auringosta nauttiminen
🌼Uimarannalla käyminen
🌼Lähiseudun nähtävyydet
🌼Kotona vietetty aika perheen kanssa
🌼Kiireettömyys
🌼Tärkeät ja ihanat juhlat lähellä
🌼Pesänrakennus tulevaa pientä ajatellen
🌼Uiminen (minä tokikin seurailen nyt sivummalta)
Nyt voin kertoa saaneeni tältä loppuraskaudelta sen mitä toivoinkin eli ainutlaatuista yhteistä aikaa ja myös aikaa valmistella kaikki tarvittava valmiiksi tulevaa pientä ajatellen.
Aurinkoista ja ihanaa kesää myös sinulle ☀️❤️
Parhain terveisin
Maiju


















Kommentit
Lähetä kommentti